Print this page

Kiistakysymyksiä


Naispappeus

Pappisvirka tuli avoimeksi naisille vuonna 1986. Samalla hyväksyttiin toimintaohje, jolla haluttiin turvata myös naispappeuden vastustajien vapaus toimia kirkossa. Kirkko ei hyväksy naispappeutta vastustavien pappien kieltäytymistä jumalanpalveluksista naispappien kanssa.

Seksuaalivähemmistöt

Suomalaisilla on erilaisia käsityksiä siitä, kuinka olisi suhtauduttava esimerkiksi homoseksuaalisuuteen. Perinteisen käsityksen mukaan samaa sukupuolta olevien kumppanien sukupuolisuhde on ristiriidassa moraalin ja raamatuntulkinnan kanssa. Uudemman tulkinnan mukaan homoseksuaalinen parisuhde on  hyväksyttävä. Kirkon virallisen kannan muodostuminen homoseksuaalisiin työntekijöihin ja homoseksuaalisten parisuhteiden siunaamiseen on osoittautunut vaikeaksi asiaksi.

Transsukupuolisuus

Transsukupuolisuus ja sukupuolen korjaaminen nousi kirkossa esille syksyllä 2008. Kirkon työntekijän henkilökohtainen päätös nosti asian ensi kertaa suuren yleisön tietoon. Kirkolle ei ole vielä syntynyt selvää kantaa tähän asiaan.

 

Pitääkö kirkon hyväksyä erilaisuutta nykyistä enemmän?

Pitääkö kirkon ottaa voimakkaammin kantaa yhteiskunnassa?